Tarinoiden elämä

Tervetuloa sanojeni pariin. Kiitos että luet blogiani ja annat tarinoilleni vahvemmat siivet! Tekstieni lainaaminen on kielletty, samoin kuin kuvieni käyttäminen.

lauantai 4. joulukuuta 2010

194-sana on paljastuksia?

Olin matkoilla, jos nyt pikavisiittiä Tallinnaan voi matkusteluksi kutsua. Pikkasen yli puolillaan oleva laiva kuljetti joulujuomien hankintaan kumipyöräkärryillä varustautuneita matkalaisia yli miltei tyynen Suomenlahden. Orkesteri soitti vapaavalintaisia kappaleitaan ja tasapuolisuuden vuoksi solistit lauloivat myös vapaavalintaisesti, sillä molemmat miekkoset vetelivät kipaleita aivan omaan tahtiinsa. Ensimmäinen solisti pysytteli tiukasti kaksi tahtia jäljessä orkesterin soitannasta, toinen sentään pysyi miltei mukana, ainoastaan ¾ tahtia erotti hänet orkesterin poljennosta.

Matka ei alkanut kovin lupaavissa merkeissä, sillä ehätin varttia vaille ihmisenä bussijonoon aivan etuaikojaan, koska pelkäsin matkaseurani jostakin syystä myöhästyneen tuloajastaan. Päätin yleensä yksinkulkijana lähteä terminaaliin matkalippujonoon yhteisen aikataulutuksen jälkimmäisessä bussissa ja kiirehtimiseni raapaisi särön kovasti odotetun matkan alkutunnelmiin! Erilaiset rytmit soivat päässäni!

Matkan toinen päätarkoitus oli katsoa ja kuunnella oppera La Boheme, joka kertoo minkälaisessa köyhyydessä nuoret ihmiset ja taiteilijat elivät Pariisissa vuonna 1830. Ooppera kertoo heidän keskinäisestä solidaarisuudestaan ja tietenkin rakkaudesta, niin kuin nyt oopperoissa useimmiten. Tarinassa on myös ajan tavan mukaan elämänilon seuralaisena keuhkotauti, joka lopuksi tappaa verta yskivän sankarittaren rakastajansa käsivarsille! Karmeaa?! Tarinan juonen voi linkittää luettavakseen kirjoituksen alareunassa olevasta osoitteesta.

Vaikka tarina jäikin vähän ohueksi, eikä tragedia raastanut edes sydäntä rinnasta, oli sen toteutus aivan hyvä. Upeat äänet ja rooleihinsa ulkoisiltakin olemuksiltaan sopivat laulajat saivat plussapisteitä. Erityisen kunniakirjan ja runsain mitoin bonuspisteitä päädyin kuitenkin antamaan oopperan nykytekniikkaa hyödyntävälle lavastukselle, joka toteutettiin pääosin animaation keinoin. Kun talvi vaihtui kevääksi, vaihtui taustalla liikkuva maisema. Kun tarinan kulku muuttui suuremmaksi murheeksi ja sairaus eteni kuolemaan, taustalle heijastetuissa animaatioissa itsekseen huojuvat talot paloivat ja kaupunki raunioitui silmissä. Tyhjät ikkuna-aukot tuijottivat hyvin surullisina, ei mihinkään.

Mikä sitten linkittää tarinan tähän päivään? Oikeastaan itse tarina ei linkittynyt niinkään, mutta lavastus, illuusio linkittyi tiukasti. Se pani nimittäin miettimään, miten osa ihmisistä lavastaa elämää ja luo siitä harhakuvia itselleen ja toisille. Kuinka osa ihmisistä huvittelee kuvittelemalla elämää sen sijaan, että eläisi eteenpäin, ihan hissuksiin vaan. Miten monta kertaa uskotellaan, että kulissit ovat totta ja että tärkeintä on se mikä on näkyvää!

Kuinka usein ”suoritetaan” elämää? Täytyy olla tietynlaiset asunnot ja sisustukset. On hankittava oikeanlaiset lapset ja heille oikeanlaiset harrastukset. On elettävä trendien ja muotisuuntausten mukaan. Rakennettava omasta elämänpiiristä brändi, luomus jota esitellään ja jonka avulla uskotaan saatavan oikeanlaista nostetta. Mainosaikaa. 

Ostettua onnellisuutta on mainostettava liikkumalla oikeissa paikoissa oikeaan aikaan, varustautuneina oikeanmerkkisillä vaatteilla ja asusteilla, vaikka ne sitten olisivat Thaimaasta hankittuja halpakopioita. Asuntoina velkaiset, huojuvat talot ja maksukorttien tunnuslukuja näppäilemällä vaihdetut sisustuslehtien mallien mukaiset onnen kulissit. Elämän tausta-animaatiot!

Kuinkahan monelle kirkastuu elämän viimeisellä neljänneksellä, että on vain kuvitellut elävänsä haluamallaan tavalla. Moniko huomaa, että onkin elänyt elämää, jonka keskiössä on ollut lavastaminen ja suorittaminen.

Kuinka monelle paljastuu, että keisarilla ei sittenkään tainnut olla vaatteita! Vai paljastuuko?

AnnaY 

14 kommenttia:

  1. Onko blogiyhteisömme kulissimaailma?

    VastaaPoista
  2. Kun kirjoitin tarinani, mieleeni ei edes juolahtanut tämä blogiyhteisömme!

    Nyt kun kysyt, niin vastaan, että kyllähän se niinkin saattaa olla. Virtuaalimaailma voi olla meille kirjoittajille kulissi ja illuusio, pakoa todellisuudesta, tai rooleja ja lavasteita.

    Kun Hallanharmaa juoksee Kettukalliollaan ei yksikään samakasan kirjoittajista tiedä onko koko Kettukalliota olemassakaan. Se voi olla illuusio toiveista, haaveista ja unelmista, eikö vaan?

    Tämä on mielenkiintoista, sillä viime aikoina lukiessani ja kirjoittaessani olen tuntenut eläväni jonkin verran epätodellisessa maailmassa, uppo-outojen ihmisten keskellä.

    Saa kivittää, seison sanojeni takana, mutta EN VÄHEKSY ENKÄ ARVOSTELE KETÄÄN, PUHUN VAIN OMASTA PUOLESTANI!

    Kiitos Milena, kysymyksesi oli paikallaan.

    VastaaPoista
  3. En kritisoi. Mietin vain,että jokainen tulkitsee elinympäristön omalla tavallaan.

    Ulkopuolinen vastaisi varmasti, että blogiyhteisö on pelkkä fantasia. Todellista on vain ne asiat, jotka pystymme näkemään ja kuulemaan tai joihin pystymme koskettamaan.

    Ihmisen sielu ja ajatukset eivät siinä tapauksessa ole todellisia, vaikka ne merkitsevät enemmän jokaiselle kuin kaiken maailman tavaroita ja tapahtumia.

    Minulle blogiyhteisö merkitsee paljon, se on elämäni tukipilari. Sen jäsenet tuottavat iloa ja lämpöä.

    VastaaPoista
  4. Juuri niin Milena..niin mäkin koen. Mun mielestäni täällä ei tarvitse teeskennellä, vaan voi olla oma itsensä..iloineeen ja suruineen..

    VastaaPoista
  5. Kiitos Milena, en kritiikiksi kokenutkaan, kysymyksesi vain antoi lisää ajattelemisen aihetta.

    Tottakai tämä yhteisö merkitsee minullekin, muutoin en olisi mukana. Olen tavannutkin muutaman yhteisön jäsenistä ja pidän heistä.

    Silti tämä nettimaailma on monelle tapa lavastaa. Olemmehan usein lukeneet siitä, että ihminen kirjoittaa itsestään ja elämänsä tilanteesta välillä toiveajatuksia.

    Laittaa muutaman vuoden nuoremman kuvan näkyville ja kertoo itsestään muunnettua totuutta, ainakin e-marketissa niin tapahtui. Koin sen itsekin muutamaa herraa tavatessani.

    Yhden asumusero tarkoitti parivuoteen omaa puolikasta ja toisen ikään sai lisätä n. seitsemän vuotta. Urheilulliseksi itsensä kuvaava setä olikin sumo-painijan kokoinen.

    Kepa, kiitos. Minun kokemukseni on hieman erilainen. Tuntuu, että tällä hetkellä joudun jokaista sanaani kaluamaan, että niitä ei linkitettäisi kasalaisiin tai kasaan ylipäänsä.

    Minulla on aina ollut oma tapani kirjoittaa asioista ja ilmiöistä, nyt pitäisi olla alvariinsa anteeksipyytelemässä, että on oma itsensä ja kirjoittaa omalla tavallaan.

    En viihdy enää kovin hyvin.

    VastaaPoista
  6. minuakin häiritsee jokin, anna. samakasan piti olla meidät yhteen linkittävä juttu, mutta jotenkin se on vienyt intoni kirjoittaa, jotenkin se "kummittelee" kaikessa kirjoittamisessani, siinä oelmattomassakin...

    en viihdy.
    ehkä on aika muulle edessä?
    ehkä kirjoittaminen jatkuu jonkin ajan kuluttua...

    muuten olen samaa mieltä nettimaailmasta: kaikki on jonkiasteista lavastusta...
    mutta iloinenkin olen: alkoi yks ihanuus kommentoida minun juttujani, ilman nettiä emme olisi kohdanneet!

    (sananvahvistus: "purnolo" :) sopii tähän hienoiseen "purnaukseen"!)

    VastaaPoista
  7. Anna...olen toki yllättyneenä lukenut niitä muutamien kärkeviä kommentteja ja joka sanan arviointeja, mutta nythän he taitavat olla pois täältä. En ole niihin tarkoituksella ottanut kantaa, kun olen kokenut, että ne ovat olleet jotenkin asiattomia.
    Jatka sä Anna vaan ihanaa kirjoitteluasi, tarinoitasi on kiva lukea..ja jos tuntuu ettei huvita kirjoittaa, niin pidä taukoa, niinkuin mäkin oon tehnyt.

    VastaaPoista
  8. Meillä kaikilla on oikeus kirjoittaa omana itsenämme, ei meidän tarvitse niitä kumarella joita meidän tekstimme ei mielytä, he voivat jättää juttumme lukematta, ei sinulla eikä muillakaan ole mitään anteeksi pyydettävää keneltäkään.

    VastaaPoista
  9. Nettimaailmahan on juuri lavastusta..
    Eihän täällä voi muuta?
    Jokainen sanoma kuitenkin paljastaa jotain kirjoittajastaan tai musiikin kautta tuomistaan tunnoista..

    VastaaPoista
  10. Kulissi, "ei todellinen tila", silläkin on kaksi puolta. Joskus se on kohteliaisuutta pienessä mittakaavassa ja siihenkin elämän aikana lähes kaikki "syyllistyvät". Kulissiavioliitot voivat olla hyvinkin traagisia. Kun "kupla" puhkeaa, silloin sillä voi olla hyvinkin paljon mielipahaa tuottava vaikutus.

    VastaaPoista
  11. Minä itse en niin kovasti mieti mistä kaikesta ihmisten tarinat pulppuavat.Minusta on vain mukava niitä lukea.Erilaisia olemme ja olkaamme.Omia itseämme,sellaisina,kuin se vain virtuaalimaailmassa on mahdollista.Uskon,että ihmiset kirjoittavat kirjoittamisen ilosta ja siitä,että voivat jakaa asioita ja tunnelmia toisten kanssa.Niin minä ainakin teen ja välillä on pitkääkin taukoa.Sen suuremmin en kenenkään motiiveja mieti tai rivien välejä tutkiskele.Olkoon kirjoittaminen yhteinen ilomme:)

    VastaaPoista
  12. Kiitos kommenteistanne ja kannustuksestanne. Tänään on meille hieno päivä juhlia itsenäistä Suomea.
    Omaan juhlaani sisältyy suuren menetyksen aiheuttama suru. Vuodesta vuoteen. Vaikka aika onkin asiassa jo parantamistyönsä tehnyt.

    VastaaPoista
  13. Minä kirjoittelen mistä lystään, vaikka ilman keisarin uusia vaatteita. Tyyli on sivuseikka. Mahalaskut luvallisia.

    Enkä yritä esittää fiksumpaa kuin olen. Olen usein äkkiväärä kommenteissani, ihan vaan keskustelun mausteeksi.

    Juttuni ovat pääasiassa faktaa, useimmiten nauran näille hölmöilyilleni niitä muistellessani ja kirjoitellesani.

    VastaaPoista
  14. Niin Pedro, niin minäkin olen tehnyt ja teen vast´edeskin. En viitsi käännella joka sanaa erikseen. Juttuni saa jättää lukemattakin, en silti revi keisarinnan olemattomia rytkyjä, nuuka kun olen luonteeltani, siinäkin asiassa!

    Kiitos kommentistasi!

    VastaaPoista