Tarinoiden elämä

Tervetuloa sanojeni pariin. Kiitos että luet blogiani ja annat tarinoilleni vahvemmat siivet! Tekstieni lainaaminen on kielletty, samoin kuin kuvieni käyttäminen.

torstai 25. marraskuuta 2010

191-sana on komento

Uskollisimmat lukijani muistavat keväisen polkupyörähankintani ja -harjoitukset, joista kirjoitin blogissani e-marketissa. Seikkailut uuden kumppanin kanssa jatkuivat pitkin kesää ja helteitä. Mökkimatka taittui polkien useammankin kerran ja kahta eri reittiä. Polkupyörästä kouliintui hyvä ja uskollinen kumppani, joka vain yhden kerran kesän aikana valitti.

Toinen polkimista alkoi elokuun lopulla kitistä, tapahtuneesta taisin jo aiemmin kirjoittaakin. Vein pyörän oitis ”merkkikorjaamolle” takuuhuoltoon. Ystävällinen merkkikorjaaja otti jakoavaimen ja kiristi polkimen kiinnityskohdan ison mutterin. Sanoi jotta - polkaisehan tuosta torin ympäri, jos vielä kitisee, tule takaisin, jos ei, jatka matkaa! Kiittelin oivaa palveluasennetta ja tein kierroksen kehotuksen mukaisesti. Kitinää ei kuulunut ja vaikka olin saanut luvan jatkaa matkaani, palasin kiittämään ja ostin uuden pumpun, sillä vanhassa pumpussa oli sellainen vika, se enempi veteli ilmat pihalle kuin rengasta täytti.

Kun kuntosalilleni on kaksi ja puoli kilometriä, olen ajellut sinne pyörällä kieli keskellä suuta ja ollut tyytyväinen hyvin hiekoitettuihin pyöräteihin. Selkäkivun pikkuhiljaa pahetessa, päätin kuitenkin lopettaa pyöräilyn ”tältä kesältä” ja viedä rakkaan vaelluskumppanini kivitalon kellariin talvivarastoon. Se oli helpommin sanottu kuin tehty. Pyörävarastoon kun ei ole minkäänlaista luiskaa, vaan pyörä on kannettava sinne tavallisia kerrostalon portaita pitkin.

Kun kuitenkin olen tottunut itse asiani hoitamaan, pyyhin hellästi rappuharjalla lumikerroksen pois pyörän taipeista ja satulasta. Puoliksi lumen peitossa oleva kissansilmä katseli minua varovaisen toiveikkaana.
- Hei hurraa, lenkille!? 
Rapsuttelin lumia pois ja juttelin siinä samalla nätisti pettymystä lieventääkseni.
- Nyt on kyllä jo niin kylmä, että olisi aika mennä talviunille pyöräkellariin. 
Koko pyörä vavahti.
- Oi Ei, Ei kellariin, siellä on pimeää ja kosteaa.
- Siellä on kyllä aivan kuivaa ja lämmintä, tilanne parani huomattavasti putkiremontin jälkeen. 
- Niin mutta kun alakerran mamman punainen Jupiter kertoi, että siellä on kurjaa, pyörä nyyhkäisi!!
 - Ahaa, ajattelin. Polkupyörien ulkotelineessä on käyty keskustelua talvehtimisesta. 

Samalla kun mietin talvehtimistaktiikkaa, ravistelin etukoria kevyesti ja lumen alta paljastui ohjaustangon keskellä oleva kirkas heijastinsilmä. Senkin ilme oli hyvin syyttävä, kun kerroin, että pyöräkellari on rakennettu juuri polkupyöriä varten. Sanoin, että siellä on kahdenlaisia telineitä, toisessa voi napottaa perinteisesti ja toisessa pääsee nousemaan toisten yläpuolelle, seinälle.
- Seinälle, ilahtui pyörä, pääsisinkö seinälle?
- Olipa hyvä veto, tuumasin itsekseni ja aloin raahata kaunotarta jomottelevan lonkan päällä rappuja alas. Teki niin helskutin kipeää, mutta joitakin asioita on vain pakko tehdä.

Pyöräkellari on saunakäytävässä kahden palo-oven takana. Katselimme siitä ovelta hetkisen. Kuusi pyörää kymmenestä oli asetettu omalle tukijalalleen sikin sokin pitkin avointa tilaa!
- Kuinka kuritonta sakkia, puuskahti pyöräni, eikö noilla ole tapoja, vai ovatko niiden omistajat huolimattomia, eivätkä piittaa muista hmm.. polkupyöristä lainkaan?!
- Soo soo, ovat varmaan olleet kiireisiä tai eivät ole vain tulleet ajatelleeksi, rauhoitin pyörääni ja laitoin sen hetkeksi tukijalan varaan. - Odotas siinä, järjestelen hieman.

Laittelin pyörät ojennukseen telineeseen. Omani odotti jo kärsimättömänä seinälle pääsyä. Onneksi siellä oli vielä kahden pyörän paikka vapaana. Nostin ystäväni seinätelineeseen.
- Hui, se kiljaisi, tämä on kyllä aika korkealla! 
- Kyllä sinä siihen totut, ensimmäinen tunti se hirressäkin on hankalin, siteerasin tuntematonta viisastelijaa.
- Ensimmäinen tunti…pfafff..!
Kun sammutin valot, pimeydestä kuului pieni ääni.
- Lupaathan käydä minua katsomassa talven aikana, etten aivan unohtuisi? 
- Lupaan kyllä, käyn aina saunareissulla kurkkaamassa kuinka voit. Älä ole huolissasi. Voi hyvin ja ota rauhallisesti, ensi kesänä tehdään paljon pitkiä reissuja.
- Joo joo.. moi sitten.

Kotini on kaksi kerrosta pyörävaraston yläpuolella. Kun palasin illalla yhdeksän jälkeen kokouksesta, olin kuulevinani alhaalta tyytyväistä hyräilyä. Kuulin myös itkua ja hammasten kiristystä. Olin hyvin onnellinen. Polkupyöräni oli ottanut pyöräkellarissa komennon haltuunsa ja laittoi siellä kumppaneitaan ojennukseen sormi pystyssä, tai tässä tapauksessa varmaan tukijalka alaspäin sojottaen!!

AnnaY

8 kommenttia:

  1. Voi kuinka ihana ystävyyssuhde...

    Minulla on myös tapanani taputella auton rattia ja sanoa ääneen: kyllä sinä minua kuljetat.. vaikkapa hautaan saakka.
    Siksi minulla onkin ollut kojelaudalla samainen suojelusenkeli jo vuosia..(oikeesti, valkoinen kangasenkeli)

    VastaaPoista
  2. Kiva juttu.mulla on ihan sama tilanne,saunakäytävässä pyörävarasto ja portaita pitää viedä.Nyt en oo päässyt selvyyteen,pitäisikö se viedä lämpimään muutamaksi viikoksi,joten se on vielä pihalla..Olen melkein päivittäin asiaa ajatellut enkä saanut mitään aikaiseksi.

    VastaaPoista
  3. Tämän lukiessa tuli mulle ekana mieleen: Kaikille paikkoja on :)

    VastaaPoista
  4. Olen aina ollut sitä mieltä, että kapineilla on sydän! Muistan, kun jätettiin perhen eka auto kaupan pihalle ja huristettiin uudella pois. Mosse katsoi peräämme tosi surullisena. Kiitos ajatuksestasi ulleriina.

    Kiitos TAM12. En ymmärrä miksi pyöräkellariin ei ole rakennettu kunnon ramppia, mitä ne arkkitehdit ovat ajatelleet? Kaikkiin autotalleihin kyllä on ajorampit!

    Kiitos Rip!! ;-)

    VastaaPoista
  5. Arkkitehdit ajelee autolla, siinä ehkä syy fillarikellarin rampittomuuteen.

    VastaaPoista
  6. JOS meidän talossa tehdään vielä remppaa minun siinä asuessani ja JOS olen silloin vielä taloyhtiön hallituksen jäsen, niin näytän kyllä arkkitehdeille Närhen Mu... tuota siis sanon painavan sanan! Kiitti Pedro vinkistä.

    VastaaPoista
  7. Voi jee Anna...puhuva polkupyörä!
    Minä käyn toisinaan metsässä moikkaamassa autoraatojani...muistatkos Datsun sen Kuopion reissun kun aloit kuumeta??

    VastaaPoista
  8. Hih.. FR onneksi pyöräni osaa myös säilyttää salaisuuksia, vaikka emäntänsä tapaan suulas onkin.
    Joskus se vain sanoo hiljaa jotta ... voi pojat kun tietäisitte!!

    VastaaPoista