Tarinoiden elämä

Tervetuloa sanojeni pariin. Kiitos että luet blogiani ja annat tarinoilleni vahvemmat siivet! Tekstieni lainaaminen on kielletty, samoin kuin kuvieni käyttäminen.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

175-sana on pääosassa

”Älkäämme unohtako, että ihmisten tekojen vaikuttimet ovat monesti suunnattomasti monimutkaisemmat ja monivivahteisemmat, kuin me tavallisesti käsitämme ja että ne harvoin voidaan määritellä tarkasti. Kaikkein viisainta on toisinaan, että kertoja tyytyy yksinkertaisesti esittämään tapahtuman.” Lainaus on Dostojevskin näytelmästä Idiootti, jonka kävin katsomassa perjantai-iltana.

Harvoin, mutta joskus kuitenkin jopa minulle käy niin, että en pysty puhumaan nähtyäni jotakin niin vaikuttavaa ja merkittävää, että puhuminen tapahtumasta on lähes rikos tai ainakin melkein synti. Sen vuoksi sanon vain että käykää katsomassa! Tyydynkin tässä pohtimaan näyttelijän työtä, vaikka en siitä mitään juuri ymmärräkään.

Hannu-Pekka Björkmanin rakentamasta Idiootista kerrotaan näytelmän käsiohjelmassa, kuinka ”ruhtinaan juttelu vaikutti mitä mutkattomimmalta; mutta mitä mutkattomampaa se oli, sitä järjettömämmäksi se tässä tapauksessa muuttui…”  Björkman rakensi epilepsiaa sairastavan ruhtinas Myskinin roolia pikkuhiljaa, pienin vivahtein, liki näkymättömin ja kuitenkin huutomerkin tavoin näkyvin ilmein ja liikkein, kehon asentomuutoksin, nykien ja nytkähdellen. 

Kaikesta hänen tekemästään puuttui tekeminen. Idiootti syntyi, rakentui  ja vahvistui niin pienin muutoksin, että muutoksen askelia oli miltei mahdoton huomata ja kuitenkin se oli näkyvää. Juuri siinä, silmien edessä eli Erilaisuus, Yksinkertaisuus, Viisaus, Huoli ystävistä ja Tulevaisuudesta.  Ihmisrakkaus. Yhteiskunnallisten muutosten, valtapyrkimysten, rahan ja intohimon vaatimusten pyörteissä kasvoi hänen roolissaan Humanismi! Yksinkertaisen ja omasta sairaudestaan kärsivän ihmisen huoli niiden kanssakulkijoiden puolesta, joilla ei mene kovin hyvin.

Mietin kotimatkalla bussissa, kuinka näyttelijä pystyy rakentamaan roolinsa? Miten hän pysyy sielultaan ehjänä näytellessään Idioottia, korvansa irti leikkaavaa Vincent van Goghia (Pedron oikaisun jälkeen korjattu), hullua keisaria Galigulaa, tai vaikkapa Jukolan Juhania, joka on vastuussa koko hurja- ja vähäpäisestäkin veljessarjastaan. Arvelen, että ”syvälle sydämeen sattuu” ja monta kertaa sentään.

Toisen suomalaisen näyttelijän erilaiseen rooliin tutustuin, kun kävin pojanlasten kanssa sirkuksessa. Pitkänlinjan teatteri- ja elokuvanäyttelijä Jyrki Nousiainen oli toinen sirkuksen klovneista.  Mr Slow etsii rakkautta, niin kuin jokainen meistä. Esitys on pantomiimitaidetta parhaimmillaan, vaikka se ei kaikilta osin sirkusyleisöä sytyttänytkään.

Näyttelijämiimikkona esiintyjä on yleensä paljaimmillaan, mutta tämä esitys oli aivan ohjelmiston alussa ja ihan pikkasen liian pitkä, kas kun sirkusyleisöstä suurimman osan muodostivat eri-ikäiset lapset. Miimikon ilmaisu rakentuu oman kehon ja sen ilmaisukyvyn varaan. Sanoja on vähän, eleitä ja ilmeitä, ns zipperiskieltä on paljon enemmän. Se on kieltä, joka aikuisen esittämänä on ymmärrykseen ja tunteeseen vetoavaa, aikuisille.  Lapset eivät isommin parisuhderakkauden kaipuusta ymmärrä eivätkä perusta. Tosin oma nelivuotiaani taputti käsiään kaksi tuntia ja vartin ilmeisesi siitä suuresta riemusta, että sai jo toisen kerran elämässään olla sirkuksessa rakkaan Oravamumminsa kanssa! (Kursivoidut kohdat lainattu Sirkus Finlandian ohjelmaesitteestä.)

Jyrki Nousiaisen esitys oli todella hienoa ja vivahteikasta näyttelijätyötä ja jätti ajatusten pinnalle taas kerran tunteen siitä, että aikamoisia sijaiskärsijöitä niin hyvässä kuin pahassa nämä elämyksiä meille tuottavat ihmiset ovat. Joskus he ovat sitä jopa oman mielenterveytensä hinnalla raskaimmissa rooleissaan.

Meille ihmisille on tärkeätä se, että eteemme tuodaan monenlaisia ihmiskohtaloita teatterin keinoin ja näyttelijöiden voimin. Toivoisin, että ihmiset kävisivät enemmän teattereissa, oopperassa ja konserteissa. Uskokaa pois, ne käynnit jos mikä antavat voimaa vaikka mihin, todistaa Sisar Anna! Kokemuksesta.

11 kommenttia:

  1. Uskon sisar Annaa.Aivan samanlaisia kokemuksia minullakin on,mutta nykyisin on vaan niin hirveän vähän vapaa-aikaa.Tuntuu,että työ syö voimia arkisin niin,että viikonloput menee leppuutellessa.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Minulle tuli jonkun aasin sillan kautta (kai tuon idiootti-sanan) mieleen Aapelin kirja ja siitä tehty Rauni Mollbergin ohjaama elokuva Siunattu hulluus (1975).

    Siitä ei ole kauan kun katsoin sen uudelleen. En koskaan kyllästy siihen! Se on aivan valloittava elokuva!

    http://tinyurl.com/37lzj32

    "Hyviä on vähän, pahoja vielä vähemmän, mutta meitä siunatusti hulluja on lukematon määrä."

    Mainittakoon kuriositeettina että olin perustamassa Porvoon teatteria ja minulla oli pääosa ensimmäisessä näytelmässä!

    VastaaPoista
  4. Kiitos myrskysisko, tiedän että työ vaatii voimia eikä aina jaksa lähteä liikkeelle, niin minullekin kävi työssä ollessa.
    Kun saa revittyä itsensä liikkeelle, voimaantuu taas elämyksistä!

    Kiitos Laali, minäkin opiskeluaikoinani näyttelin mm. Opria ja Jukolan Juhania ja muutaman muunkin roolin. Hih..
    Enemmän olin mukana laululiikkeessä ja lausuntailloissa.
    Siunattu Hulluus on suomalaisen ihmisen kuva, niinkuin Idiootti kuvaa vanhanaikaista venäläisyyttä! Pidän kovasti molemmista!

    VastaaPoista
  5. Mä oon näytelly tai paremminin esittäny piparkakkua joulujuhlassa. Seuraavat kolme vuotta minut tunnettin nimelllä Piparkakkupoika.

    VastaaPoista
  6. Hih... Piparkakkupoika! Mikäs siinä, hyvä nimi! :D

    VastaaPoista
  7. Pedroseni, se on aivan hyvä "rooli". Parhaita makuja joulun aikaan ikinä! Ja joskushan sitä sanotaan että "rooli jää päälle"! Hih.. kiitos kommentistasi.
    Samaa mieltä Laalin kanssa, ja myös sananlaskun; - ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä!

    VastaaPoista
  8. Tosin, joskus tuollainen "nimittely" voi olla lapselle kova taakka ja kiusaamisen väline, toivottavasti Sinulle Pedro ei sentään käynyt niin?!

    VastaaPoista
  9. Anna, ei käynyt pahasti. Tuon jälkeen oon saanu monta uutta roolia ja nimeä. Ja kun on jonkin "nimityksen" saanut, se kertoo vain siitä, että on tullut huomatuksi. Niin hyvässä, kuin myös pahassa.

    Mutta se korvansa leikkaaja, olisko ollut van Gogh? Vai oliko tuo jokin fiktiivinen näytelmä da Vincistä?

    VastaaPoista
  10. Hitsin hitsi Pedro, kiitos oikaisusta, tietenkin van Gogh. Mitä hittoa minä oikein ajattelin? No olen nolo hetken, mutta en jätä ryppyä sieluun!

    VastaaPoista
  11. Anna, pidä sielusi sileänä, edelleen ;D

    VastaaPoista